Muutama sananen koti-ikävästä. Olin jo ajatellut, että ehkä en ole niin ikävöivää tyyppiä, mutta kyllä se ikävän tunne saavutti minutkin. Kaiken uuden hyvän ja uusien ihanien ihmisten keskellä alkaakin yhtäkkiä tuntea kuristavaa ikävän tunnetta. Sitä huomaa ikävöivänsä heitä,  joiden kanssa kaikki on tuttua, helppoa ja eikä mikään vaadi selittelyjä.

Ikävää kasvattavat myös ne hetket, jolloin tietää, että minun pitäisi olla siellä eikä täällä...

Rakkaan mummun hautajaiset
Ystävien vastasyntyneet vauvat (jo 4!!!), joita en pääse nuuhkimaan
Rakkaiden syntymäpäivät, babyshowerit, tuparit, siunajaiset, valmistujaiset

Elämä Suomessa menee eteenpäin ja ehkä se korostuu täällä erilailla, kun miettii miten monta tärkeää hetkeä rakkaiden kanssa menettää.

Onneksi olen kahdesti aiemmin kokenut samanlaisen koti-ikävän ja tiedän, että tämän tunteen kanssa oppii elämään vaikkakaan se ei koskaan täysin päästä irti otteestaan.  On vain hyväksyttävä, että tämäkin kuuluu sopeutumiseen.

Jos liikaa jää kiinni siihen mitä on jättänyt taakseen, ei pysty näkemään sitä mikä odottaa edessäpäin.

Viileän kesän jälkeen lämpötilat ovat alkaneet nousta mukavasti. Kuumaa kautta kohti mennään. Hienon hieno punainen hiekkapöly pöllyää, pöytiä ja hyllynpäällisiä saa olla pyyhkimässä jatkuvasti. Lapset ovat ulkoleikkien jälkeen niin tomun peitossa, että heitä täytyy todella liottaa iltaisin kylvyssä!

Koti on nyt sen verran kondiksessa, että olemme pystyneet keskittyä työasioihinkin jo paremmin. Takana on muutama erittäin kiireinen viikko raportoinnin ja matkojen suhteen. Tero kävi ensin Tangassa, sitten läpsyt ja mä matkustin Nairobiin, sitten taas läpsyt ja Tero olikin matkalla Dodomaan. Tällä hetkellä Tero on Suomessa saattamassa rakasta mummua haudan lepoon.

Reissuviikkojen aikana jompikumpi meistä siis pyörittää arkea itsekseen. Onneksi täällä ei tarvitse kuitenkaan olla ihan yksin. Paikallisten apu on näissäkin hetkissä korvaamatonta. Ja sekin on mukavaa, että lähellä on naapureita, joilta voi tarvittaessa pyytää apua. Matkoja on tiedossa ihan riittävästi jatkossakin, lähitulevaisuudessa ainakin Mwanzaan ja Nairobiin.

Arkeen sisältyy monia mutkia. Suomalaiseen tehokkaaseen työtapaan tottuneena tämän infran kanssa taistelu ottaa hermoille varsinkin, silloin kun koko aamupäivä menee siinä, että yrittää saada lähetettyä yhtä sähköpostia tai puhelimessa ei kertakaikkiaan saa mitään selvää huonojen yhteyksien takia. Meidän talossa on ollut ongelmia veden kanssa. Joinain iltoina sitä ei ole tullut tipan tippaa. Vesipumppu on siis reistaillut jat/tai alueelta on vesi loppu. Lapsista on ollut jännittävää hipsiä aamutakeissaan pimeässä naapureille suihkuun... Meistä aikuisista se on ehkä vähemmän hehkeää. Välillä paistamista vaille valmiit pullat ja sämpylät täytyy pakastaa, koska uuni ei lämpene tarpeeksi sähkökatkosten vuoksi. Eikä generaattorissa ole riittävästi potkua uunin lämmittämiseen. On niin monia päiviä jolloin tuntuu, että mikään ei etene juuri näiden haasteiden takia...

Onneksi olemme saaneet olla suhteellisen terveenä. Pieni kuumetauti yllätti lapset muutama viikko sitten, mutta oli ohi muutamassa päivässä. Huomaan kuitenkin monenlaisten epämääräisten iho- ja vatsaoireiden kanssa helposti pelkääväni pahinta ja toki täällä ihan tavallisetkin kuumetaudit saavat varuilleen. Iso siunaus on se, että olemme tutustuneet aivan ihanaan lastenlääkäriin, joten helpottaa ajatus siitä, että tarvittaessa lääkärin neuvot ja tapaaminen ovat puhelinsoiton päässä.

Kaikista haasteista huolimatta, tämä uusi koti tuntuu tosi kotoisalta ja viihdymme hyvin. Turvallisuus ja lasten viihtyminen täällä on tietysti meille tärkeintä. Olen iloinen, että olen saanut uusia ystäviä ja harrastuksiakin. Lasten koulumatkan varrella on aidattu lenkkipolku, johon pysähdyn usein aamuisin juoksemaan vitosen. Työ ja vapaa-aika sekoittuu täällä helposti, siksi olen yrittänyt pitää kiinni harrastuksista.

Ensimmäinen neljännesvuosi koulua on takana ja huomenna alkaa syysloma. Palaverissa opettajan kanssa oli ihana kuulla, että A on alkanut viitata jo luokassa ja muutenkin pärjää hienosti koulussa. Kaikki vakuuttelevat, että pahin on takana. Kuulemma toinen neljännes on vielä hankala kielen suhteen mutta joulun jälkeen jo pitäisi helpottaa. Nautimme koulun rohkaisevasta ja kansainvälisestä ilmapiiristä ihan suunnattomasti. Alkuun on kuitenkin sisältynyt myös monenlaista turhautumista ja väsymystä pienillä koululaisilla. Loma tulee varmasti tarpeeseen!

Kun saa vihdoin jakaa rakkaan ystävän kanssa kaiken sen erilaisuuden, kauneuden, hankaluuden, jännittävyyden ja arkisuuden mitä tähän vähän erilaiseen maailmaan täällä liittyy, olo on niin äärettömän kiitollinen ja onnellinen. Suomessa on joku, joka tietää miltä tuntuu ajaa Arushan huonointa tietä lähes joka aamu, miten kauniilta Jacaranda-puut näyttää kukassaan, mistä haetaan lihat ja hedelmät, miltä lasten koulu ja opet näyttää, miten kivoja mun naapurit on, minkälaisia kaikenkarvaisia yllätyksiä päivät on täynnä, minkälaisia huolia kasaa ylleen suhteessa omaan ja lasten terveyteen ja turvallisuuteen, ja mitä tarkoittaa, että Afrikassa voi tapahtua ihan mitä vaan...

Vietimme ystävien kanssa niin tärkeät viisi päivää ihan arkisissa merkeissä. Meidän ensimmäiset Suomi-vieraat! Laukut oli tullessa pullollaan ihania tuliaisia, mustikoita, oltermannia, aurajuustoa, irtokarkkeja. Ah, niin hyvää. Parasta oli kuitenkin olemisen helppous läheisten ihmisten kanssa. Ihana oli myös seurata lasten onnea siitä, että saivat niin paljon erityishuomiota ja vieläpä omalla äidinkielellään. Tajusin miten yksin täällä oikeastaan on ja miten paljon on kaivannut ystävän seuraa.

En olis millään päästänyt heitä matkaan kohti Suomea. Mutta tällä tiellä on vaan totuttava hyvästeihin... Ihanat muistot onneksi lämmittää ja ajatus siitä, että joku ihanuus lähtee päiväntasaajan toiselle puolelle meitä moikkaamaan!

 

 Kyllähän koulun aloitus on jännittävää muutenkin, mutta että englanniksi, vieraassa kulttuurissa ja suoraan kolmannelle. Äitinä olen potenut hirveää morkkista koulunalkua edeltävät viikot ja miettinyt miten ikimaailmassa esikoinen selviää tuosta kombosta. Muistan oman kokemuksen perusteella, että ummikkona koulussa vieraan kielen keskellä ei ole aluksi mikään miellyttävä kokemus. Toisaalta hyvin nopeasti, ihan jo muutamassa kuukaudessa, se vaihtui ihan parhaaksi kokemukseksi.

 

Reippaana jäivät ystävällisten hymyjen ja hauskojen touhujen keskelle ekana päivänä ja mielellään lähtivät kouluun seuraavinakin. Lapset ovat ylipäätään niin ennakkoluulottomia ja luovia keksimään vaihtoehtoisia kommunikaatiotapoja, että ei voi kuin ihmetellä!

 

Täällä on kaksi varteenotettavaa kansainvälistä koulua, joista päädyimme International School of Moshiin, joka näistä kahdesta muistutti eniten suomalaista koulua. Koulutielle täällä lähdetään aikaisin, jo 5-vuotiaana ensimmäiselle luokalle. Pohdimme koulun suhteen myös parasta vaihtoehtoa meidän 4-vuotiaalle keskimmäiselle, jolla siis alkaisi eka luokka jo ensi syksynä. ja Päädyimme syyslukukauden suhteen siihen, että hän on aluksi kolmena päivänä viikossa eskarissa ja sitten keväällä täyden viikon. Helpottaa sitten koulun aloitusta ensi syksynä.

 

Meistä on tuntunut tärkeältä, että koulussa on paljon ymmärrystä suhteessa English as an additional language (EAL) -oppilaisiin. Kun muut oppilaat ovat swahilin ja ranskan tunneilla, A ja muut EAL-oppilaat saavat tukea englannin opiskeluun. Myös tunneilla apua on saatavilla, mikäli tarvetta on. Opettajat ovatkin vakuutelleet meitä moneen kertaan, että tämä on ihan tuttu juttu heille, viimeistään jouluna "sosiaalinen" englanti on jo luistaa. Luvassa on kuitenkin varmasti paljon väsyneitä iltoja näille pienille koululaisille, sillä vieraan kielen kuuleminen päivät pitkät ottaa kovasti voimille. Äiti ja isi saakin sitten huolehtia, että illat ja viikonloput otetaan rennosti!

 

"Äiti, mä selvisin voittajana", tuumasi A ekan koulupäivän päätteeksi. My champion.

 

Muutettu on meidän pikkuiseen Afrikkakotiin. Kaikki on vielä levällään, remonttikin vielä kesken mutta vettä riittää (kunhan muistaa laittaa pumpun päälle) ja sähköä on (vaikka yksi vaihde on välillä pois päältä ja sähköä ei silloin ole kaikissa huoneissa) ja nettikin toimii (ikkunalla olevan sinitarravirityksen ansiosta).

Täällä sattuu ja tapahtuu. Autossa on vähän väliä rengas puhki. Rengasrikko ei ole täällä mitenkään epätyypillistä mutta että viikon sisään ollaan paikattu autosta kolme rengasta! Remppamiehet saapuilevat työmaalle ihan milloin sattuu, jos hyvin käy että ylipäätään saapuvat. Pari viikkoa takaperin Tero oli joka aamu kahdeksalta odottamassa heitä saapuvaksi - ketään ei näkynyt. Mutta sitten, kun lopulta saapuvat, yhtä asiaa korjatessa yleensä joku toinen asia menee rikki. Vaatekaappeja asentavat puusepät rikkovat juuri remontoidun katon. Jotkut asiat hoituvat ainakin näennäisesti paremmin kuin toiset. Tilasin tyttöjen kerrossänkyyn räätälöidyt patjat ja sain sovittua samaan hintaan kotiin kuljetuksen. Hehkutin asiakaspalvelua, kunnes mittasin patjat ja ne olivat vääränkokoiset, suoraan pakasta vedetty standardimitta. Myös pieni tapaturma sattui, kun Terolla meni nivelsiteet nilkasta jalkapallopelissä. Aluksi tilanne vaikutti tosi vakavalta, mutta nyt jalka on kuitenkin toipunut tosi hyvin ja on jo lähes terve.

Ihastelen rakkaiden tansanialaisten hyväntuulisuutta ja iloa. Imen itseeni rentoutta ja leppoisuutta, ettei ala kiristää liikaa. Aina on aikaa iloiselle kuulumiskierrokselle, ja juu nzuri sana, oikein hyvin menee! Hamna shida, ei haittaa, vaikkei teitä viimeviikolla näkynytkään. Hymy on aina paikallaan!

Ollaan oltu väsyneitä, kiireisiä ja stressaantuneita muuton tiimoilta, mutta missäpä muuallakaan olisimme mielummin nyt?!  Mikään ei voita sitä fiilistä, että saamme olla juuri tässä, kokea kaiken tän yhdessä, perheenä. Tai sitä, että saa olla Jumalan tahdon keskipisteessä, oikealla paikalla. Se antaa ihmeellista lisäarvoa jokaiseen kohtaamiseen ja tapahtumaan, ja jaksamista niihin vastoinkäymisiinkin. On ollut ihana huomata miten oikeaan saumaan pienet ja suuret tsempit, rohkaisut, puhelut, viestit ja konkreettiset rakkaudenosoitukset ovat tulleet. Kiitos niistä.

Maanantaina täällä oli koulujen aloitus. Sitä edeltävät päivät meillä oli kaksi jännittynyttä koululaista ja kolmas pikkuinen, joka itki, kun ei pääse mukaan kouluun. Pengoin vielä  sunnuntaina matkalaukuista reppuja ja penaaleja. Ei ihan mennyt käsikirjoituksen mukaan nämä muuttoon ja asettumiseen varatut kuukaudet ennen koulun alkua, mutta nyt saakoon arki alkaa - valmista tai ei!

Tulevalla viikolla tulee 2 kuukautta siitä, kun pakkasimme kotona Suomessa matkalaukut ja lähdimme kotoa. Siinä vaiheessa luulimme, että Tansaniaan saavuttuamme olemme noin kuukauden talovahteina ystävillämme ja sitten muutamme omaan kotiin. No, vieläkin asustamme väliaikaisesti, suurin osa tavaroista on vielä matkalaukuissa ja rahti odottaa purkamistaan. Rahtihan oli täällä jo ennen meitä ja vieläkin jännityksellä odotan ovatko mun Iittalat säilyneet ehjinä! First things first!

Uudessa kodissa siis tehdään isosti remppaa. Hi-taas-ti...Talo oli todella huonossa kunnossa, mutta onneksi nyt saamme siihen joitakin parannuksia. Olemme iloisia, että saamme muuttaa niin ihanalle ja lapsiystävälliselle alueelle vaikkakin talo on aika vaatimaton ja vähän pieni meille.

Kotikaipuu alkaa olla ylimmillään, ei vanhaan Suomen kotiin vaan paikkaan, jota kutsua kodiksi ja jossa aloittaa todellinen oma arki täällä. Onneksi meillä ei ole mitään hätää, meillä on hyvä olla täällä Danielin ja Johannan kauniissa kodissa. Kiitollisena heille siitä!

Koulut alkavat täällä 11.8. ja sitä ennen meillä on vielä yksi työmatka rannikolle Tangaan sekä tietysti kodin pystytys. Toivoisimme siis, että pääsisimme muuttamaan todella pian... Mutta voitteko kuvitella, juuri koulunalkujännityksen ollessa huipussaan, saamme kuulla että A:n luokalle on tulossa suomalainen poika! Todennäikösyys tälle on varmaan yksi miljoonasta, joten iloitsemme tästä ihmeellisestä Jumalan järjestelystä!

 

Avustusjärjestöt tulevat ja menevät mutta kirkko pysyy keskellä yhteisöä. Itä-Afrikassa kirkko on merkittävä sosiaalinen vaikuttaja ja toimija. Seurakunnat ja kirkot ovat keskellä elämää ja heillä on paras tuntemus paikallisesta kulttuurista, tavoista, ongelmista, tarpeista ja resursseista. Tämän vuoksi Fida tekee aina työtä yhdessä paikallisen kirkon kanssa. Tavoitteena on varustaa paikallista kumppania niin, että teemme itsemme työttömäksi tällä alalla!

Olemme olleet kiireisiä johtajuushankeen parissa viimeiset kaksi viikkoa. Habari Maalum Collegessa on alkanut kuuden viikon Lemati (Leadership and Management Training) – koulutus, jonka tavoitteena on vastata afrikkalaiseen johtajuusvajeeseen. Opiskelijat ovat itä-afrikkalaisia seurakuntien vastuunkantajia ja johtajia, pastoreita ja koordinaattoreita. Meidän koulutusvastuu keskittyi tälle viikolle, aiheena Kirkko ja yhteisö. Olemme pohtineet yhdessä opiskelijoiden kanssa miten heidän paikallinen kirkkonsa voi vastata yhteisöjen tarpeisiin, köyhyyteen ja epäoikeudenmukaisuuteen. Hyvänä mahdollisuutena yhteisön ja kirkon yhteistyölle olemme esitelleet käytännöllisen Umoja-työkalun.

Umojassa tavoitellaan positiivista muutosta yhteisön olemassa olevien resurssien avulla. Liian usein Afrikassa keskitytään siihen kuinka köyhiä ja kouluttamattomia ihmiset ovat, unohtaen, että heillä on kuitenkin monenlaisia taitoja ja resursseja käytössään. Useimmat kehityshankkeet ovat riippuvaisia ulkopuolisesta avusta ja avun päättyessä ihmiset ja yhteisöt saattavat jäädä aiempaa huonompaan asemaan. Umojan lähestymistapa on täysin päinvastainen.  Ihmisiä rohkaistaan unelmoimaan paremman huomisen puolesta, kartoittamaan yhteisön omia resursseja, luomaan saavutettavia suunnitelmia ja siten yksilö- ja yhteisötason konkreettista, kestävää muutosta. Jokaisessa ihmisessä on valtavasti potentiaalia toimiakseen oman elämänsä ja yhteisönsä muutoksentekijänä!

Viikkoon on sisältynyt paljon yhdessä tekemistä erilaisten osallistavien menetelmien parissa ja vain vähän varsinaista luennointia. On ollut todella etuoikeutettu fiilis olla tekemisissä näiden mahtavien naisten ja miesten kanssa, yhdessä oppien ja maailmaa parantaen. Vaikka fasilitaattorin roolista meillä on vielä paljon opittavaa, on hienoa huomata miten tähänastinen työ- ja elämänkokemus auttaa paljon näissäkin hetkissä.

‘Go to the people,

Live with them,

Learn from them,

Love them.

Start with what they know,

Build with what they have.

But with the best leaders,

When the work is done,

The task accomplished,

The people will say,

“We have done this ourselves”.

Lao Tsu, China 700BC